Muistoja.. -ko?

ASKO SALMINEN > Salmisen blogi > Frendit > Muistoja.. -ko?

Nyt kaikilla käsi pystyyn jos muistatte Radio Mafian? Te jotka ette muista niin harmin paikka koska tuo oli edeltäjänä YleX- nimiselle kanavalle jonka kuunteleminen tänä päivänä saa lähinnä atooppisen ihottuman heräämään henkiin ja tulee mielee eräänkin loistavan -jo edesmenneen- kirjailijan tulkinnan toisesta galaksista tuleville ökkömönkiäisille joiden runous oli niin huonoa että moni sitä kuullut oli tehnyt itselleen jotain jotain josta ei edes selviä hengissä… Ja hetken mietittyäni niin sehän oli mr Douglas Adams ja legendaariseksi voisi maiinita hänen teostaan ”linnunradan käsikirja liftareille”.

Miksi moinen siis tuli mieleen? Paristakin syystä. Kuka muistaa Peltsin ja Juuson aamushown? Entäs Paula Norosen esittämä ”häirikkösoittaja” Mirva? Eikö muistu, kuunteles TÄÄLTÄ.

Entäs kun maanantaisin tuli biisi voimasoittolistaan? Eli biisi joka soitettiin 3 kertaa päivässä. Elettiin juuri vaihtuneen vuosituhannen vaihdetta ja tuohon voimasoittoon tuli juuri toisen levynsä julkaissut britti -trio MUSE. Biisin nimi oli ”plug in baby” joka jo korniudessaan kuulosti siltä että biisi pitää kuunnella. Ja kuuntelin. Joka hemmetin päivä kun tuo biisi soi niin laitoin auton parkkiin, malrboron huuleen ja volyymiä niin paljon kun integroitu volkkarin stereosydeemi antaa periksi.

Ja kun nyt 20 vuotta myöhemmin odottelen ”unimasaa” surffailen netissä niin kohdalle osuu tuo biisi joka on taltioitu 12 vuotta ilmestymisensä jälkeen ja tuosta pienehköstä britti triosta on tullut jotain ehkä elämääkin suurempaa. Tuon Radio Mafian voimasoiton jälkeen olen tykännyt Muse:sta eikä mielipide ole koskaan muuttunut. Jotkut ei diggaa.. mä diggaan joten ”sou not”. Jotkut bändit nousee todella suuriksi ja ehkä yksi juttu mitä arvostan Musessa ja toisessa lempparissani U2:ssa on että bändin jäsenet on olleet koko ajan samat. Siellä ei oo mitään kiukuttelevia egoja jotka tappaa luovuuden siksi että toisella on dosetissa jyvät väärässä järjestyksessä.

Eli siis palataan itse musiikkin. Musehan on tuote joka on tuotettu tuotteeksi. Siihen on käytetty järkyttävä määrä effektejä, syntikoita, pro -toolsia, kaikennäköisiäkilkuttimia.. ainiin ja mainitsinko jo pro -toolsin? Ja vielä kerran pro -toolsia. Mutta silti jäbät hoitaa noi keikat triona. (nykyään kiipparisti Morgan Nichols keikoilla mukana). Okkei, siellä on sitä efektipaavoa enemmän kuin laki sallii mut siksi ne palikat on että niitä käytetään.

Ja kun tuolla Rooman keikalla taitaa olla se äpäyt 10 000+ tyyppiä ja tuo mainitsemani biisi alkaan kohdasta 10:00 minuuttia niin eihän siihen fiilikseen voi kuin samaistua.. jos et usko niin alla linkki ko. konserttiin ja vie kursori mainitsemaani kohtaan.

Paa paremmaks.

Tallinna kiittää ja kuittaa. Musen siivillä kohti höyhensaaria….