Making of kuvaukset Logomossa

askosalminen

Marraskuussa armon vuonna 2019 Amberian Dawn -yhtyeestä tuttu frendini Tuomas Seppälä otti koodia ja kyseli josko voisin tulla tekemään heidän uudesta musavideosta ns. ”making off:in” eli kuvaamaan videon tekemisprosessia. Ko. video sit edattaisiin lyhyisiin pätkiin jotka ajettaisiin levy-yhtiön kautta ympäri maailmaa kun videon julkaisemisajankohta olisi. Totta perkeleessä suostuin 🙂

Eikun Eckerön sinisin siivin kohti Helsinkiä ja sieltä bussilla Lohjalle josta Tuomas nappasi kyytiin kohti Turun Logomoa. AD:n porukkahan on tuttua ennestään ja heidän videotaan ohjannut Artturi Rohsten joten tiedossa varsin mukava ilta. Oli hienoa seurata kun pro -tason musavideota tehdään koska itselläkin haaveena päästä niitä tekemään.

Saimme tehtyä tarvittavat videopätkät joilla videota promottiin ja samalla jäi aikaa että nappasin muutaman still -kuvan kuvausprosessista. Olkaapas hyvät.