TV ja videoproduktiot

TV ja videoproduktiot

Tässähän yhdistyy kaikki kiva...

ASKO SALMINEN > TV ja videoproduktiot

Ja kaikki alkoi sieltä lukion kuvaamataidon tunneilta...

Kiinnostus videokuvaamiseen alkoi lukion kuvaamataidon tunneilta kun ystäväni Janne Ruokosen kanssa saatiin tehtäväksi kuvata video koulun laitteistolla.. Enään en muista mikä oli aihe josta video piti kuvata mutta se tehtiin ja saatiin papukaijamerkit rintaan. Alettiin kuitenkin kuvailemaan kaikkea muutakin. Mukaan kourallinen kavereita, kamera ja roppakaupalla (ainakin omasta mielestä) hauskoja ideoita. Hauskaa kyllä oli, sen muistan. Valitettavasti nuo nauhat ovat jossain hukan tiellä mutta ehkäpä jostain joskus tulee vielä eteen.

Oma videokamera (Salora VHS-C) hankittiin -90 -luvun alussa ja nauha kävi tiuhaankin tahtiin. Samaan aikaan yritin hakea videokuvaajaksi Lahden Taideteolliseen sinne kuitenkin pääsemättä.. Harmi sinällään..

Vuosien varrella videojutskat kuitenkin kulki aina jotenkin ”vierellä” ja halu tehdä elävän kuvan parissa piti kipinää jossain aivojen lohkoissa.. Tämä kuitenkin eskaloitui 2014 kun alettiin kuvaamaan virossa golf -kenttiä (tästä lisää ”ilmakuvaus” -sivulta) ja sitä mukaan mainosvideoita yrityksille.

Virossa tapasin suomalaisen julkkiskokin Juha Rantasen joka oli muutama vuosi aikaisemmin tehnyt EestiTV:lle ”Köögikubjas” -ohjelmaa joka oli suora versiointi Gordon Ramsayn Kitchen Nightmare -showsta. Juhan kanssa alettiin miettimään ohjelmaa jossa samainen ”Köögikubjas” esittelisi viron luontoa ja tehtäisiin sarja siitä. Saatiin jotain jo valmiiksi mutta muuttujia tuli ja sarja siinä vaiheessa jäi. Toki nyt sitä touhutaan kovalla vauhdilla ja siitä lisää blogeissa.

2019 sitten tuli tekstiviesti frendiltäni Kaitsulta jossa luki ”yksi Christina tarttisi kameramiestä, annoin sille sun numeron”. Wau, mielenkiintoista. Eikä aikaakaan kun puhelin soi ja pirtsakka naisääni sanoi: ”Moi, olen Christina Oho tv:ltä. Kaitsu kertoi että osaat kuvata. Kiinnostaisiko pari kuvauskeikkaa?”.

Siitä lähti yhteistyö joka jatkuu ja kehittyy koko ajan.

Muutamia produktioita joissa mukana.